perjantai 31. lokakuuta 2008

A clean house...

Yllä oleva voisi olla tunnuslauseeni.
Niinpä käytin tämän(kin) iltapäivän askarteluun enkä siivoukseen.

Siskoni antoi vinkin ja niinpä tilasin Pian askartelukaupasta hienoja papereita.Ne olivat saapuneet postilaatikkoon tänään.


Olen tällä hetkellä ihastunut näihin perinteisiin kartonkiaskarteluihin. Vanhan mallin mukaan kokosin palasista tällaisen pienen korin.


Ja lisää palloja.


12 -vuotias esikoiseni keksi kaverinsa kanssa tehdä minulle "vanhaa" paperia.
He tulostivat latinankielistä tekstiä ja vanhoja kuvia, sitten rypistivät paperit, uittivat teessä ja sitten vain kuivatus silitysraudalla ja tulos on nähtävillä tässä.


torstai 30. lokakuuta 2008

Linkkivinkki

Haluan vinkata teille http://www.the-feathered-nest.blogspot.com/ blogista, jossa on mielestäni aivan mainioita tuunauksia.
Valitettavasti tuo blogi on hieman S-e-K-a-V-a, mutta kyllä sieltä seasta nämä hyvätkin kuvat löytyvät.
Kaikki nämä kuvat on lainattu tuosta blogista:



Sormet syyhyää päästä tekemään tuollaista kipponeulatyynyä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Aina vain ruusu kukkii

Täälläpäin ei ole vielä ollut kunnon yöpakkasia, mutta toin silti nuppuja täynnä olevan ruusun keittiön ikkunalle. Ensimmäinen nuppu avautui eilen. Ajattelin jo, ettei valo enää riittäisi kukintaan.


Tämä on niin hieno. Meidän jouluruusu.

Tuunasin tämän minkälie lampunkuvun joulukelloksi.



Ja muista osallistua edellisen postauksen arvontaan:-)

maanantai 27. lokakuuta 2008

20 000, arvonta sen kunniaksi

Hei kaikille!
Blogini täytti hiljattain puoli vuotta ja nyt rikkoutui 20 000 käyntikerran raja.
Kiitos kaikille täällä käyville ja erityisesti kommentteja jättäneille.
Hienoa blogin pidossa on se , että nyt minulla on paikka, minne laittaa kuviani esille.
Olen aina tykännyt ottaa paljon kuvia, mutta ne ovat aiemmin vain hautautuneet jonnekin.
Parasta on se, että saa jakaa käsillä tekemisen ja askartelun ilon muiden samanhenkisten kanssa.

Nyt on sitten blogini ensimmäisen arvonnan aika. Ompelupajassani on valmistunut viime aikoina kasa pussukoita.
Osallistu kertomalla mistä kuvista tykkäät blogissani eniten. Puutarhakuvista, käsitöistä, sisutuskuvista, arkarteluista vai kenties ihan vaan tunnelmakuvista ja ja kerro samalla minkä seuraavista pussukoista haluaisit itsellesi.
Voittaja saa tietenkin valitsemansa yksilön, jonka sisään pakkaan lisäksi jotain pientä kivaa yllätystä.
Osallistua voit tämän viikon perjantaihin klo 20 saakka. Voittaja julistetaan lauantain postauksessa.



Ehdokas numero 1 on tumman harmaanruskeasta rouheasta pellavasta tehty simppeli pussukka. Ei mitään turhia krumeluureja.





Ehdokas numero 2 on valmistettu pellavanvärisestä pellavasta. Sopisi vaikka pikkutytölle jumppapussiksi.


Ehdokas numero 3 on valkoista pellavaa, jonka päällä on hentoinen pitsi. Ripusta koristeeksi komeron oveen.


Sitten vaan kommentoimaan:-)

Lumimarjoja ja laseja

Otin pari lumimarjan oksaa maljakkoon. Kesällähän tämä pensas on yksi muiden joukosssa, mutta tähän aikaan vuodesta , oksat taynnä marjoja, se on parhaimmillaan, tai ehkä sittenkin talvella. Hohtavia hankia vasten.

Jokin aika sitten keittiön kaapin kuivatusritilän kannake petti ja koko hylly romahti alas. Sen jälkeen oli puutetta laseista ja meillä juotiin pari kuukautta muovimukeista. Nyt on saatu täydennystä kirppareilta ja nämä ovat paljon kivempia kuin rikki menneet Iittalat .

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Luonnosta

Eilen oli kaunis syksyinen päivä ja kävimme eväsretkellä. Samalla keräilin sammalta sun muuta
askartelutarkoituksiin.

Ja nyt on pienenpieni kranssi ulko-ovessa

Lisää tarvikkeita lipaston päällä

Sekä kynttiläviritelmä toisen lipaston päällä. Minusta nuo uunissa kuivatut appelsiininsiivut ovat mainioita koristeita ja sitä paitsi hyvin säilyviä. Nuo ovat vuoden takaa.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Tyynyt

Aikaisemmin jo kerroin, että valmistaudun joulumyyjäisiin siskojeni kanssa. Eilen syntyi myyjäisiä varten pari pellavatyynyä.

Näkymä meidän makuuhuoneen ikkunasta

perjantai 24. lokakuuta 2008

Kuivattuna vai tuoreena

Oli aika, jolloin kuivatut kukat olivat mielestäni vain surkea korvike eläville, mutta mielipiteet voivat muuttua. Nyt nämä hortensiat ja ruusut näyttävät oikein hienoilta keittiön hyllyssä.

Mutta tuorettakin pukkaa. Istutin heti kaksi valkoista amaryllista kun näin sipulit kukkakaupassa. Nämä kukkivat reilusti ennen joulua ihan tarkoituksella.

Tasetit ovat saamassa kylmäkäsittelyä ulkona. Onneksi sentään luin kasvatusohjeet. Ilman käsittelyä nämä kasvattaisivat vain lehtiä, luulisin.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Onko nyt joulu

Väsäsin tällaisen pallon, jonka ohjeen näin vuosi sitten jossain lehdessä. Viime jouluna teimme samanlaisia koristeita vanhoista joulukorteista niin kuin alkuperäinen idea oli.

Pallon tekeminen on aika yksinkertaista: leikkaa 20 saman kokoista ympyrää kortinvahvuisesta kartongista. Piirrä nurjalle puolelle tasasivuinen kolmio ( kulma siis 60 astetta, suosittelen esim.googlettamaan kuvan, ja printtaamaan sen , niin saat kulman oikein ). Sitten taitat reunat ylöspäin. Liimaa viisi "kolmiota" yhteen, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Tee sama toisen kerran. Tee lopuista kymmenestä palasta ketju siten että joka toisen kolmion kärki on ylös ja joka toisen alas ja liimaa lopuksi ympyräksi. Nyt varmaan jo hahmotatkin, miten loput liimaukset pitää tehdä.
No joo, tämä kuulostaa vaikeammalta kuin se onkaan...


Ihanku jouluna, sanoi viisivuotiaani , kun viritin valoja olohuoneeseen

Talviverhot


Kun syksy etenee tarpeeksi pitkälle, vaihdan olohuoneeseen talviverhot. Olen aina halunnut silkkisiä verhoja ja ompelin nämä melkein ensi töikseni viisi vuotta sitten kun muutimme tähän taloon. Luonnonsilkki heijastaa valoa, varsinkin kynttilänvaloa tosi kauniisti.
Toivoisin joskus voivani ripustaa verhoni näillä vanhoilla nipistimillä, mutta toistaiseksi ikean tanko ja perusnipsut saavat kelvata.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kaulaliina ja syksyä

Tykkään kutomisesta, mutta vuosiin en ole tehnyt mitään suuritöistä. Sukatkin tuntuvat liian vaivalloisilta tehdä, mutta onneksi niitä on runsain mitoin kaupan erilaisissa myyjäisissä ja muissa vastaavissa.
Nyt on teon alla pitkä, paksu ja pehmoinen kaulaliina villa-alpakkalangasta. Hiirenvärisestä :-)


Haluan näyttää vielä muutaman syksyisen kuvan. Nyt on ollut niin kaunista pitkään.


sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Myyjäisvalmisteluja

Minä ja siskoni päätimme jo viime keväänä, että tänä jouluna osallistumme joulumyyjäisiin. Syyslomalla oli hyvää aikaa askarrella.
Kaikkia näitä kivoja juttuja myymme Naisten joulumessuilla Wanhassa Satamassa itsenäisyyspäivän tienoilla. Kaikki te olette erittäin tervetulleita ostoksille ja moikkaamaan meitä...

Korttitauluja tehtiin useamman sisaren voimin monenmoisia



Numerokylttejä joka lähtöön

Yksi meistä perusti sarvikuonopajan