lauantai 17. toukokuuta 2008

Sitruunatorttua

Valitettavasti en omista sitruspuuta


Monta päivää jo on tehnyt mieli sitruuna -marenkitorttua ja tänään löytyi sopiva väli tehdä sitä.

Täyte on aika makeaa, kirpeää ja tuhtia tavaraa eikä välttämättä lasten makuun, mutta niin hyvää. Pohja taas maistuu reilusti mantelille.

Ohje ja kuva on Tinan keittiössä-kirjasta



Ensin tehdään taikina ja painellaan se vuokaan. Paista n 200 C 10 minuuttia. Ota pois uunista ja jäähdytä. Tee kiisseli ja jäähdytä hyvin:


Tee marenki yllä olevan ohjeen mukaisesti. Siitä tulee ihanan pehmoista ja kiinteää.

Levitä paistetun pohjan päälle ensin kylmä kiisseli ja sitten marenki ja laita uuniin grillivastuksn alle noin 10 sekunniksi ja vahdi koko ajan, sillä marenki palaa tosi helposti


Tältä se näyttää kotikeittiössä tehtynä.





Ei kommentteja: